lauantai 7. tammikuuta 2017

Päivä nro 60

Ei, en mä tiedä kuinka kauan jatkan näitä päivien laskemista. Milloin voin sanoa koiran olevan toipunut tuosta leikkauksesta? Vielä se ei ainakaan sitä ole. Edelleen pitää varoa ettei koira pääse hyppimään sohvalle, sänkyyn jne. Jos se nousee jotain (huonekalua, ihmistä, lumikinosta, ...) vasten niin pitää katsoa että se tulee varovasti alas. Jos se pääsee hyppäämään esim sohvalle niin pitää nostaa se sieltä alas. Tätä ei onneksi ole käynyt joulun jälkeen. Edelleen me nukutaan lattialla (auki vedettävällä sohvalla siis), jotta koira ei hyppisi sänkyyn ja varsinkaaan sieltä pois. Ei mitään hajua, että missä vaiheessa ei haittaisi se, että se hyppää alas päin (esim sieltä sängystä). Pitänee kysyä aiheesta fyssarilta seuraavassa tapaamisessa, jos vain suinkin muistan. Eläinlääkärissähän tämän asian tiimoilta ei ole enää tarkoitus käydä - jos ei tule mitään yllättävää syytä ell -visiittiin. 

Kuten eilen kirjoitin niin ontuminen on vaihtelevaa. Eilisessä videopätkässä näkyi se miltä koira parhaimmillaan näyttää. Välillä kun se innostuu jostain, syystä tai toisesta, tai esim pihalla on liikuttu enemmän niin koirakin ontuu enemmän. 

Aamusella käytiin taas erikseen lenkkeilemässä. Eetu käytti Nemin Kaistiksen metsässä humppailemassa. Me mentiin Kikin kanssa myös metsään, käveltiin lähimetsän läpi ja sieltä sitten pyöräteiden ja teiden kautta kotiin. Yks koira tuli vastaan, joku spanielityyppinen mikä asuu tuossa likellä. Uroskoira, joka oli Kikistä kiinnostunut - ja Kiki siitä. Haistelivat ehkä kaks sekuntia toisiaan ja sitten jatkettiin matkaa. Tuo oli ensimmäinen vieraskoirakohtaaminen (siis että Kiki pääsi haistamaan jotain toista koiraa) leikkauksen jälkeen. Onneksi Kiki ei pahasti siitä ottanut hepuleita. Lenkin aikana Kiki kävi kakalla ja taisi pissata jopa neljä kertaa. 

Ulkoilun jälkeen koirat ovat nuolleet puurolautaset, Kiki on käynyt kertaalleen takapihalla pissalla ja ne ovat syöneet yhdet poron kylkiluut pakkasesta. Muun aikaa ne ovat hyörineet ympäri asuntoa osallistuen kotiaskareisiin ja lisäksi ovat pötkötelleet ja Kiki söi yhtä nahkapuruluuta hetken aikaa.

edit. 21:12

Sisällä Kikikin alkaa olla tottunut todella tylsään elämään. Täällä harvemmin tapahtuu yhtään mitään. Välillä toki tehdään jotain temppusia, mutta ison osan päivästä koirat joutuvat tyytymään seuraamaan muun lauman tekemisiä. Tai nukkumaan. Jonkun verran Kiki tosiaan järsii noita nahkapuruluita mitä lattialla on. Aiemmin tänään kun katselin telkkarista jotain talviurheilua ja makoilin olkkarin lattialla niin Kiki tuli mun viekkuun ja tyyräs mun käteen puruluun. Että kun kerta olet siinä niin voisit samalla olla hyödyksi - hauska toveri :D

Päivällä koirat kävivät takapihalla pissalla. Iltaruuan saivat viiden jälkeen, jonka jälkeen käytin ne vuoronperään lenkeillä. Kummankin kanssa puuhailin jotain tokoon viittaavaa ulkona. Kumpikin koira kävi kakalla ja pissaili joitain kertoja.

edit. 23:28

Illan viimeisen lenkin tein just hetki sitten. Ensin käytin Kikin ja sitten Nemin. Kumpikin koira kävi kakalla (jei). Molempien kanssa tein taas jotain pikkutemppusia lenkkien aikana.

Aiemmin illalla koirat etsivät hieman namusia asunnosta. Plus reenattiin ihan hitusen tasapainojutulle (sellaiset per tassu olevat eli ufoa pienempi) nousemista, mutta se reeni ei oikein napannut koiria joten se jäi sitten siihen.
Kun Nemi sai "älä oksenna aamulla" -ruokansa niin Kikille tein pari istu-maahan -treeniä ja "lepo" -treenin (ensin ei meinannut toimia, mutta sitten meni ihan hyvin).

Ainiin. Yöllä oli satanut lunta. Eli Kiki sai aamulla, varsinkin, mutta myös muulloinkin tänään, taas hieman lumikahluutreeniä. Ulkona ei onneksi ole enää niin kylmä kuin muutama päivä sitten.

Joo.ja. Aamulla nähtiin Kikin kanssa muutama lumiaurakin. Ensimmäinen kun tuli vastaan (autotiellä kun me käveltiin vieressä olleella pyörätiellä) niin annoin Kikille namin. Seuraavat kaks nähtiin niin, että ne jankkas ees taas, ohittelivat toisiaan kun olivat meidän kohdalla jne. Niin Kikiä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa jotkut lumiaurat. Miksi tämä selostus? No siksi, koska esim Merri mölisi aina ihan hulluna joillekin trakotereille yms että vaikka Kiki sisällä on tosi ääniherkkä - haukahtelee ties mille kuuluville äänille, niin ei se ulkona kuitenkaan revi pelihousujaan jos näkee jotain tuommosta kamalaa kuten aura-auton ...

ps. hyvin Kiki jo alistui yöpaidan laittoon ts juoksuhousut sai taas yöksi jalkaansa. Öitä!

Ei kommentteja: